Itsenäinen ruokajärjestelmädialogi – Ruokajärjestelmän uudet suunnat

Miten tuemme globaalin etelän kumppaneita kestävämmän ruokajärjestelmän saavuttamiseksi? 21.4.2021


YHTEENVETO PÄÄVIESTEISTÄ

  • Ruokajärjestelmän muutokseen on saatava kaikki mukaan, ja siksi muutosprosessit on jalkautettava ruohonjuuritasolle paikallisia kulttuureja sekä arvoja kunnioittaen ja osallistavasti. Kansalaisjärjestöjen verkostot kehittyvissä maissa antavat meille vahvan pohjan tälle työlle, mutta mukaan tarvitaan yksityissektorin ja kaupan toimijat.

  • Pientuottajien järjestäytyminen esimerkiksi osuustoiminnan kautta vaatii enemmän tukea, sillä sen on todettu laajasti edistävän oikeudenmukaista talouskasvua. Samoin naisten järjestäytyminen edistää niin heidän oikeuksien tunnustamista kuin heille kohdennettua neuvontaa ja tukea.

  • Koulutus ja neuvonta ovat keskeisessä osassa muutosprosessia. Tämä alkaa kouluista, missä kouluruokailu lasten ravitsemuksen kulmakivenä on tärkeä, mutta myös ravitsemukseen ja ruokajärjestelmään liittyvä opetus on kytkettävä mukaan pitkäjänteiseen muutosprosessiin. Jatkuva oppiminen ruoantuotannon, ravitsemuksen, kotitalouden taloudellinen suunnittelun, ilmastokestävyyden sekä markkinoinnin ja liiketaloudellisen toiminnan osalta on keskeistä.

  • Ruokajärjestelmämuutos tarvitsee panostusta ruoantuottajien ja ilmastorahoitusta on ohjattava pientuottajille ja ruokajärjestelmän toimijoille.

  • Meidän länsimaissa on muutettava kulutustottumuksiamme, ja muokattava ruokavaliotamme kasvipainotteisemmaksi. Ymmärrämme kuitenkin, että kehittyvissä maissa tuotantoeläimet ovat usein tärkeitä kotitaloustason resilienssien sekä taloudellisen kestävyyden osana.

  • Kehitystyössä on katsottava yli tuotannon ja tuottavuuden ja arvioivata rakenteellisia muutoksia, missä tarvitaan arvoketju- ja järjestelmäajattelua. Tässä suomalainen osaaminen ja monitoimijayhteistyö antaa meille arvokasta osaamista. Vastuulliset kaupan toimijat ovat tärkeitä, mutta he tarvitsevat tuekseen toimijoita, jotta he pystyvät arvioimaan ja ohjaamaan kuluttajille tietoa kestävämmän kulutuksen tueksi.

  • Naiset kantavat vastuun kotitalouksien ruokaturvasta ja heillä on suuri rooli ruoantuotannossa ja sen markkinoinnissa. Heidän roolinsa vaatii tunnustuksen ja heille on suunnattava koulutusta ja neuvontaa heidän osallistumismahdollisuuksien mukaan.

  • Ruokajärjestelmän rakenteiden muutoksessa tarvitaan mukaan myös yrityksiä, jotka toimivat logistiikan, infrastruktuurin, vesijärjestelmien, säätietojen sekä tietotekniikan alalla, sekä tietysti poliittiset päättäjät.

  • Metsäkadon vähentäminen vaatii rinnalleen tehokkaampaa maataloutta, joka on saavutettava ilmastokestävästi.