Kuva: Jenny Öhman / FFD.
FFD on tukenut Nepalin naiskalanviljelijöitä vuodesta 2013 lähtien, ja jopa hieman aiemmin, yhdessä Suomen kalanviljelijäliiton kanssa. Vuoden 2023 loppuessa pohdin, mitä nämä menneet vuodet ovat merkinneet.
Vuonna 2012 Suomen kalanviljelijäliiton silloinen toiminnanjohtaja Anu-Maria Sandel lähti Suomesta Nepaliin innoissaan tapaamaan tohtori Sunila Rainia ja naiskalankasvattajia, joiden kanssa työ aloitettaisiin. Saavuttuaan Katmanduun hänen oli määrä lentää Bharatpuriin. Perille päästyään hän ei nähnyt ketään vastassa odottamassa häntä ja hän päätti odttella vähän aikaa. Poliisin olisi pitänyt olla häntä vastassa, joten hän lähestyi ensimmäistä näkemäänsä poliisin ja tiedusteli, odottiko poliisin häntä. "Ei, ei!", poliisi vastasi. Anu oli ymmällään. Poliisi myös. Poliisi soittikin Katmandun poliisille selvittääkseen, odottiko joku ulkomaalaista naista, ja niinpä asia selvisi! Toinen poliisi oli odottanut Anua Katmandussa, mutta ei löytänyt häntä, ja lopullisesti tilanne valkeni kaikille. Anu olikin lentänyt Kathmandusta Bhaktapuriin eikä Bharatpuriin, joka sijaitsi noin 160 km päässä.
Vuotta myöhemmin vuonna 2013 aloitin toiminnan kummina. Vaikka pääsin Bharatpuriin ilman ongelmia, huomasin, että minun piti tottua uudenlaisen englannin kieleen, Nepalin englantiin. Projektitiimimme vei minut vierailemaan kaikkiin projektikohteisiin ja jokaisessa kohteessa näin paljon kalalammikoita. En ole koskaan käynyt katsomaan niin montaa kalalammikkoa 10 päivän aikana. Vaikka se oli mielenkiintoista, tapaamani naiskalankasvattajat ja heidän kielensä olivat paljon kiehtovampia. Intian englanti oli minulle tuttu, mutta nepalin englannin kieli on erilainen – vaikka näissä kielissä saattaa olla yhtäläisyyksiä.
Ensinnäkin se, että minua kutsuttiin sanalla ”ma’am” (rouva), hämmästytti minua. "En ole mikään ma’am. En ole niin vanha", ajattelin itsekseni. Myöhemmin huomasin, että sana oli kunnianosoitus. Olinpa hölmö. Mutta palataanpa takaisin kalalammikon reunalle, jossa seisoin naisryhmän ja muutaman miehen kanssa. Oli kuuma ja tämä oli luultavasti 50.s lampi, jonka näin sinä päivänä, kaikki samanlaisia. Yksi miehistä lähestyi minua ja sanoi: "Look, piss in the pond". "Piss in the pond?" vastasin hämmentyneenä. "Kyllä ma’am. Piss. Piss in the pond”. Oli outo, pitkä hiljaisuus ja sitten asia valkeni minulle! "Ai niin! Fish!! Kalaa lammikossa". Naurettiin.
Myöhemmin opin lisää nepalin englantia. "Mitä tapahtui kaverille, jonka tapasimme täällä viime kerralla?", kysyin tohtori Sunilalta kerran kenttämatkan jälkeen. "Ai hän! Hän deletoitui!", hän vastasi, tarkoituksena kertoa, että kaveri oli kuollut. Erään entiseni oppilaani kanssa meitä kehotettiin istumaan, "Shit here!”. Olimme erittäin varovaisia, ettemme ulostaneet kaikkien edessä. Joka hetki, jonka olen viettänyt Nepalissa, olen oppinut uusia nepalin englannin lauseita, jotka saavat minut arvostamaan suuresti englannin kielen monimuotoisuutta - se muuttuu kaikkialla, missä mennään, merkitykset mukanaan.
Silti Nepalissa on monia paikkoja, joissa ihmiset eivät puhu englantia. Olen joutunut luottamaan sankareihini: tulkkeihin. Kummina en voi laskea kuinka monta eri tulkkia minulla on ollut. Voin kuitenkin kertoa, että he ovat olleet kultaa kalliimpia. He tekevät elämästä helpompaa, kertovat mitä sinulle puhutaan, kertovat muille mitä sinä puhut ja tarjoavat kontekstin. Ja ei, kaikki eivät suinkaan osaa kirjoittaa ja näppäillä nepalia, eivät edes nepalilaiset itse. Neuvoni kaikille projekteja suunnitteleville: varatkaa tilaa tulkeille ja kääntäjille ja maksa heille hyvin. He ovat välttämättömiä, ja ne ansaitsevat asianmukaisen korvauksen ja tunnustuksen.
Kuva: Roseanna Avento.
Naiskalankasvattajat, joita olen tavannut ovat kahdelta eri alueelta: Chitwanista ja Nawalparasista, jotka eivät ole kovin kaukana toisistaan. Tai ovat. Se riippuu. "Riippuu mistä?", saatat kysyä. No, Bharatpur Chitwanissa on noin 160 km:n päässä Katmandusta, noin 5–6 tunnin ajomatkan päässä. Ajomatka Bharatpurista Lumbiniin Nawalparasissa kestää noin 2–3 tuntia. Kun menin ensimmäistä kertaa Nawalparasiin, ihmettelin teitä. Tai pikemminkin sitä, että ne puuttuivat. Ajoimme joenuomaa pitkin. Monsuunikaudella ei ole mitään keinoa päästä paikasta toiseen. Joskus he matkustavat skootterilla ja joskus traktorilla. Pientä perspektiiviä meille suomalaisille, jotka matkustamme kaupunkien välillä mukavasti junilla ja linja-autoilla valittaen usein Wi-Fi-yhteyden puutteesta.
Näillä kahdella alueella naiskalankasvattajat ovat hyvin moninainen ryhmä. He ovat hinduja, buddhalaisia, tharuja ja bhramiineja. Myös heidän ikänsä vaihtelee myöhäisestä teini-iästä 90-kympisiksi. He ovat kaikki niin erilaisia toisistaan, mutta yksi asia heille kaikille on yhteistä: kala ja kalanviljely. He kaikki kasvattavat kaloja pienissä tai suurissa lammikoissa, olosuhteistaan riippuen. He kaikki laittavat kalaa ja tarjoilevat sitä perheilleen, jakavat sen naapureilleen ja myös myyvät sitä. Näin tämä taipale alkoikin. Vuonna 2013 kaivattiin pienet kalalammikot, josta he saivat lisää proteiinia omille perheille, ja vuonna 2023, naiset perustavat osuuskuntayrityksiä, joiden kautta he voivat myydä kasvanutta tuotantoaan ja saada enemmän tuloja.
Nämä naiset Nepalin Terain alueelta ovat edenneet pitkälle. He ovat oppineet kalaviljelyn perusasiat ja oppineet olemaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. He ovat jakaneet vastuuta kalan ruokinnasta ja kalan nostamisesta lammikoista. Monet heistä myöntävätkin, etteivät he pidä kalan nostamisesta lammikoista, kosa se on ruumiillisesti raskasta työtä, kun lammikot voivat olla syviä ja pelottavia. Heidän mielestä miehet voisivat tehdä tätä työtä, kuten myös lammikoiden kaivamisen ja valmistelun kalanistutusta varten. Kalankasvatus on epäilemättä joskus pelottavaa naisille, koska lammikkoiden luona he voivat kohdata villieläimiä, kuten sarvikuonoja ja villisikoja, tai jopa silloin tällöin krokotiileja. Miesten läsnäolo tällaisissa tilanteissa on aina tärkeää. He voivat auttaa tarjoamaan suojaa.
Vaikka vuosien varrella tukemamme kalanviljelytoiminnat on nimetty naisten toiminnoiksi, haluaisin ajatella asiaa pragmaattisemmin. Kokonaiset perheet ovat olleet mukana kalanviljelytoiminnassa. Sukupuolten tasa-arvoa, jota olemme pyrkineet tukemaan, ei voida saavuttaa pelkästään tukemalla naisia. Päinvastoin perheiden ja yhteisöjen miesten on oltava mukana. Ollemme olleet pikemminkin osallistavia kuin rajoittavia ja näin olemme parantaneet naisten osallistumista kalanviljelyyn.
Kuva: Roseanna Avento.
Olemme kohdanneet myös vaikeuksia kymmenen toimintavuoden aikana. Nepal on luonnonkatastrofeille altis maa, joka kantaa valtavan taakan ilmastonmuutoksesta. Lisäksi Nepal on sisämaavaltio Kiinan ja Intian välissä, jotka joskus käyttävät säälimättömästi valta-asemaansa edistääkseen omia tavoitteitaan, mukaan lukien polttoaineen ja ruoan kuljetuksen estäminen rajojen yli. Omavaraisuuden ja kestävyyden kehittäminen on Nepalin ainoa tie ulos näistä kriiseistä. Tällä hetkellä Nepal ja sen kansa kärsivät luonnonmullistuksista.
Gorkan maanjäristys vuonna 2015 keskeytti toimintamme ja vaurioitti joitakin kalanviljelylammikoita ja koteja. Pelko ympärilläni olevien naisten silmissä oli jotain, jota en voi koskaan pyyhkiä pois muististani. Ihmettely siitä "miksi maa tärisee ja aiheuttaa tuhoa?" ja kysymykset "selviämmekö hengissä?" ympäröi meidät. Heidän kollektiivinen pelkonsa perheensä ja itseensä vuoksi, mutta myös samanaikainen huoli minun hyvinvoinnistani oli hämmästyttävää. FFD ja rahoittajat päättivät tukea jälleenrakennustoimenpiteitä osalla hankerahoitusta. Siitä tuesta hyötyneiden perheiden ilo ja arvostus oli vaikuttavaa. En unohda perhettä, joka esitteli meille upouuden vaaleanpunaisen talonsa kyyneleet silmissä. He olivat eläneet melkein vuoden kanankopissaan.
Opit, jotka olen saanut näiltä Nepalin rohkeilta naiskalankasvattajilta ovat erittäin arvokkaita. Tytöt, naiset, vaimot ja äidit kaikkialla maailmassa kohtaavat samat kamppailut elämässään, riippumatta kielisestä-, sosiaalisesta-, ekonomisesta-, kulttuurisesta- tai uskonnollisista taustoistaan. Heidän kestävyytensä vaikeuksien edessä on mielenpainuvaa. On hämmästyttävää, miten paljon heidän elämäänsä on muuttunut. Kalanviljelystä saamillaan tuloilla he ovat onnistuneet parantamaan toimeentuloaan, parantamaan perheen ravintoa ja maksamaan tyttäriensä (ja poikiensa) koulutuksen. Olen nähnyt naisia, nuoria ja vanhoja, oppivan lukemaan, oppimaan käyttämään tietokonetta, luomaan myyntikampanjoita ja jopa luomaan seurantajärjestelmiä. Olemme istuneet yhdessä ja pohtineet, miten heidän ryhmänsä ja osuuskuntansa toimivat, kuinka rohkaistaan lapsia syömään kalaa ja niin edelleen. Olemme työskennelleet heidän kyläkoulujensa kanssa ja tarjonneet kouluruokaa kalasta ja siistitty ympäristöä yhdessä.
Kummina oleminen näille naisille ei ole minulle koskaan ollut kyse kenenkään "opettamisesta" vaan siitä, että olen henkilö, johon he voivat nojata. Se on ollut siskona olemisen, tai tytär, ehkä tyttärentytär... henkilö, joka kulkee heidän kanssaan ja he minun kanssani. Joten kiitän Nepalin naiskalankasvattajia kuluneesta vuosikymmenestä, ja toivottavasti jatkamme yhdessä kulkemista vielä toisen vuosikymmenen ajan.
Roseanna Avento
Kobe Global
Kummijärjestön Suomen kalankasvattajaliiton edustaja
……………………….
’Naiset kestävän yrittäjyyden puolesta’ on saanut rahoitusta 2021-2024 Suomen ulkoministeriöstä
